1.2.2017

Eläinlääkärin talon elämää Lahden varhaisvuosina ja tulevaisuudessa

RIITTA NISKANEN, rakennustutkija

Lahden rautatieaseman tienoota alettiin hiljalleen rakentaa sen jälkeen, kun Harjukadun ja aseman välinen alue oli 1800-luvun lopulla hankittu kauppalalle. Keskustan tontit täyttyivät, ja kauppala alkoi laajeta etelään päin. 1900-luvun alussa rakennustoiminta vilkastui, ja toinen toistaan komeampia taloja nousi varsinkin Rautatienkadun alkupäähän.

Maalaismaisema ja kaupunki elivät kuitenkin vielä rinnakkain. Hautausmaanharjun kupeessa oli perunakuoppia, kadut olivat huonokuntoisia, ja kaupunkilaisten ohella niitä käyttivät myös kotieläimet. Juhannuksena 1906 kahden lehmän kerrottiin märehtineen heinää Rautatienkadulla. 

Rakennusmestari August Ståhlberg päätti ottaa vaarin rakennussuhdanteista. Hän oli kaupungin kiinteistöjen isännöitsijä, jonkin aikaa myös kaupunginvouti, mutta hän piirsi myös yksityisesti taloja. Osan niistä hän rakennutti itse ja myi sitten voitolla. Ståhlberg oli kovasti mieltynyt ajan rakennustaiteen yltäkylläisyyteen. Hänen talonsa pursuavat sieviä torneja, kiharaisia tuulilautoja, koristeellisia ulokkeita, viehättäviä lasikuisteja ja pikkuruutuisia ikkunoita.

Vuonna 1906 Ståhlberg piirsi ja rakennutti talon ja ulkorakennuksen Loviisankatu 1:een. Seuraavana vuonna tohtori Uno Heininen osti kiinteistön. Hänet oli jokunen vuosi aikaisemmin nimitetty Lahden piirieläinlääkäriksi.   

Rakennusmestari August Ståhlbergin laatima rakennussuunnitelma Loviisankatu 1:een.

Eläinlääkärin työ oli raskasta, piiri laaja ja potilaita paljon. Heininen oli seudun ainoa ammattimies, vasta Orimattilassa ja Heinolassa olivat lähimmät kollegat. Kotieläinten hoito ja elinolot olivat monin paikoin takapajuiset. Taikausko rehotti, ja sairauksien lisäksi kansanparannus tappoi eläimiä. Pirun sanottiin usein vierailevan talleissa ja navetoissa ajamassa eläimillä. Eläinlääkärin tehtävänä oli ohjata talonpoikia puoskaroinnin sijasta hygieniaan ja ammattiapuun.    

Heininen oli myös kaupunginvaltuuston ja terveydenhoitolautakunnan jäsen sekä kunnallissairaalan johtokunnan puheenjohtaja. Tälläkin saralla riitti työtä: puodit ja elintarvikkeet olivat likaisia, yleiset saunat, likakaivot ja lantasäiliöt siivottomia. Kulkutautien ehkäisyyn käytettiin runsaasti voimia ja varoja. Kaupunki oli kuitenkin hyvin edistyksellinen. 1910-luvulle tultaessa Lahteen oli rakennettu vesi- ja viemärilaitos, sähköasema ja yksi maamme uudenaikaisimmista kunnallisista sairaaloista.

Lahden kaupunginisät, joukossaan tohtori Heininen, anoivat vuonna 1911 senaatilta lupaa perustaa paikkakunnalle eläinlääketieteellinen korkeakoulu. Laitokselle oli tarkoitus antaa huomattava rahalahjoitus ja tontti Möysästä. Akateemisen opetuksen odotettiin tuovan taloudellista ja henkistä hyvinvointia seudulle. Suunnitelma ei toteutunut, koska senaatti katsoi, ettei alueella ole riittävästi eläimiä ja eläinsairauksia korkeakoulun tarpeisiin.

Vuonna 1909 eläinlääkäri Heininen päätti perustaa kengityskoulun yhteistyössä Itä-Hämeen maanviljelysseuran kanssa. Hän arveli kaupungin vossikoiden ja parinsadan hevosen takaavan työllisyyden. Heininen rakennutti talonsa taakse kengityshuoneen, leikkaussalin, tallin, pajan ja pienen asunnon käsittävän koulutalon. Koulun opettajan rouvasta on säilynyt ajan hygieniaoloja kuvaavaa muistitietoa: hän piti itseään liian hienona käymään pihan perällä, joten hänen palvelijattarensa tehtävänä oli kantaa rouvan potta sisältöineen esiliinansa alla kompostiin.

Kengityskoulun rakennussuunnitelma.

Tohtori Heininen solmi avioliiton vuonna 1909, ja rouva Helmi Heinisestä tuli eläinlääkärin talon emäntä. Uno Heininen kuoli yllättäen sydänkohtaukseen heinäkuussa 1921, vain 46-vuotiaana. Perheessä ei ollut lapsia. Joidenkin vaiheiden jälkeen talo ja kengityskoulu tulivat samassa korttelissa toimivan meijerin omistukseen. Ympärille nousi vuosien varrella kerrostaloja, ja eläinlääkärin pihapiiri jäi hieman unohduksiin.

Eläinlääkärin talo on vanha, mutta hyvin säilynyt kaunotar Loviisankadun varressa. Kengityskoulu on jäänyt näkymättömiin sisäpihalle. Kuva Tiina Rekola/Lahden kaupunginmuseo

Parhaillaan on käynnissä asemakaavahanke, jolla toimintansa lopettaneen meijerin tontti osoitetaan uuteen käyttöön, lähinnä asunnoiksi. Heinisen talo kunnostetaan ja suojellaan, ja museo on ehdottanut myös kengityskoulun säilyttämistä. Ratkaistavana on rakennukseen kertyneiden haitta-aineiden aikaansaama ongelma. Meijeri käytti taloa pajana, ja rakenteisiin on imeytynyt muun muassa öljyä.

Eläinlääkärin talo ja kengityskoulu valaisevat hienosti Lahden varhaisvuosien asukkaiden pyrkimyksiä, rakentamis- ja asumistapoja, työelämää, koulutus- ja kunnallishistoriaa.
Follow my blog with Bloglovin

19.1.2017

Vastuullinen tulevaisuus

TIMO SIMANAINEN, museonjohtaja

Tällä kirjoituksella aloitetaan Lahden museoiden blogi Maakunnan mainiot. Toivon Lahden museoiden blogille hyviä sisältöjä ja laajaa lukijakuntaa.

Lahden museot suuntautuu tulevaisuuteen suurilla odotuksilla, sillä muutoksia ja mahdollisesti myös muuttoja on edessä. Tulevaisuuden tutkijat sanovat, että tulevaisuus tehdään! Se ei tule itsestään. Sana odotus pitänee vaihtaa sopivampaan sanaan – sana "intentio" on hyvä vaihtoehto sanalle "odotuksia".

Me museoissa työskentelevät ihmiset katsomme niin menneisyyteen kuin myös tulevaisuuteen. Usein työskentelemme - ja elämme myös - olosuhteissa, jotka eivät ole läheskään täydelliset. Intentioiden filosofia on ihmisten tekojen analyysia ja filosofiaa. Aiomme tehdä hyvää, mutta puutteellisin tiedoin varustettuna tekomme ovat usein yllättäen hyvin huonoja ratkaisuja, vaikka alkuperäinen tarkoitus ts. intentio oli hyvää tarkoittava.

Vantaanjoen juoksuttaminen ja Helsingin kaupungin sekä metropolialueen joukkoliikenne puhuttavat nykyisinkin kansalaisia. Mitä tekemistä niillä on keskenään tässä tarinassa? – Aikanaan Vantaanjoki valjastettiin kivipadolla, jotta Helsingin raitiovaunut saivat sähköenergiaa. Tämä teko oli hyvää tarkoittava ja se toimikin joukkoliikenteen näkökulmasta, mutta Vantaanjoen lohen ja meritaimenen nousu kutu- ja syntymäjokeensa estyi heti kiviseinän valmistuttua. 

Tiedämme, että tiettyinä vuosikymmeninä jokia valjastettiin Suomessa sähkön tuotantoon. Niin tehtiin Ruotsissakin, joka sähköistyi hyvin nopealla aikataululla. On itsestään selvää, että kaikki, mitä ihmiset tekevät ja rakentavat eivät ole automaattisesti museoitavissa tai suojeltavissa kulttuuriympäristöarvojen takia.  Ihminen ei ole erehtymätön ja kaikkitietävä eikä koko maailmaa voida kapseloida ns. museaalisiin olosuhteisiin. Ihmisten tekemät virheet eivät myöskään aina kelpaa kulttuuriympäristön suojelukohteiksi. Elokuvien tai romaanien teemoiksi kyseenalaiset tekomme ja inhimilliset virheemme voivat kyllä soveltua.

Toimittaja kysyi tänään, mikä vaihtoehto on realistinen? – Kyse oli taidemuseomme tulevasta paikasta. Sana realismi herättää minussa irrationaalisia reaktioita. Koen olevani humanisti ja siksi henkilökohtaisessa maailmassani on paljon mm. käsitteellisiä, tiedollisia, taiteellisia ja kulttuurisia sisältöjä, jotka horjuttavat realismin käsitettäni. – Yhden realismi on toisen Helvetti ja kolmannen Taivas? Suhteellisuusteoria pätee niin luonnontieteellisissä asioissa kuin myös ihmistieteiden kuvaamassa maailmassa. Maailmamme on antiikin filosofin Platonin esittämällä tavalla suhteellinen, ei yhdenvertainen. 

Mikä on se taiteen erikoispiirre, joka tekee taidemaailman asioista merkittävän? – Taide luo ymmärryksen siltoja ja teitä ihmisten ja kokonaisten kulttuurien sisään ja mieliin. Jokaisen ihmisen maailma on oma yksityinen Platonin ilmaisema merenrantaluolansa, jossa näyttäytyy mitä merkillisimpiä varjokuvia (ts. tosien ideoiden vastakohtia). – Platon oli samanaikaisesti idealisti ja realisti luodessaan ihanne Valtiotaan.

Onko hermeneuttiselle fenomenologialle ja taiteelle edelleen käyttöä? – On, koska molemmat jalostavat ihmisiä ja kehittävät heidän itsetietoisuuttaan ja eettisiä toimintatapojaan humanistiseen suuntaan. Humanismi taisi kadota silloin, kun suljin yliopiston oven.  – Humanismille kuitenkin saattaisi olla käyttöä nyt vahvasti päätään nostavissa erilaisissa vastuullisuusohjelmissa. Vastuullinen menestyy tulevaisuudessa vastuutonta huomattavasti paremmin! Vastuuton kohtaa kestämättömän kehityksen mukanaan tuomat kiusalliset vaivat, kivun ja kolotuksen.

Museot ovat tärkeitä ja samalla mahdollisia paikkoja ihmisten kehittää omaa ajatteluaan. Jos ajattelu kehittyy, ihmisten teot voivat parantua. Jos teot paranevat ja olemme vastuullisia, tulevaisuudesta on mahdollisuus tulla vielä parempi ihmisten elää. Muistetaan Goethen opetus - tärkeintä on pyrkimys hyvään. Siksi koetetaan olla vastuullisia luonnon, ympäristön ja ihmisten suhteen. Se olisi hyvä alku tulevalle!